PERHEPOLITIIKASTA

Pienten lasten kotihoidon ja päivähoidon vastakkainasettelu on kestoaihe perhepoliittisessa keskustelussa. Vastakkain on kaksi teoriaa. Sosialisaatioteoria korostaa yhteisön normien omaksumista kodin ulkopuolella sekä virikkeellistä ympäristöä. Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsen myönteiselle kehitykselle on ratkaisevaa turvallinen ja kiinteä suhde yhteen aikuiseen. Suurin osa perheistä tuskin miettii teorioita, vaan tekee hoitomuodon valinnan käytännön syistä ja oman perheen lähtökohdista käsin.

Perhevapaauudistuksessa kaksi keskeistä näkökulmaa tulee olla lapsen etu ja vanhemmuuden merkitys lapsen kehitykselle. Lapsen turvallinen kasvu ja tasapainoinen kehitys on tärkeää koko yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle. Vanhempien antama huolenpito luo perustan lapsen hyvinvoinnille ja sillä vaikutetaan lapsen perusturvallisuuteen ja mielenterveyteen.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa äidit ja isät eivät saa olla ainoastaan työvoimaa ja osa taloutta. He ovat ensisijaisesti kasvattajia ja vastuullisia toimijoita. Luotetaan perheisiin! Annetaan vanhempien valita, sillä vahvalla ohjauksella esimerkiksi perhevapaiden kiintiöiden käytössä ei voida huomioida yksilöllisiä tarpeita. Puhutaan mieluummin laadukkaasta arjesta kuin pidemmistä työurista. Jos jollekin työura on tärkeämpi, hyväksytään sekin.

On tärkeää mahdollistaa työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ja helpottaa perheellisten opiskelua. Yhteiskunnan ei tule tavoitella kasvatusvastuuta, vaan tukea vanhempien kasvatustehtävää. Onnelliset vanhemmat jaksavat huolehtia lapsistaan. Pikkulapsiaika ei kestä kauaa, mutta se on merkityksellinen koko perheelle. Avainasemassa on arvostus ja ymmärrys. Perheet tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja yhteiskunta tarvitsee perheiden tukea.