Keskitytään perusasioihin – pelastetaan peruskoulu

Suomalainen peruskoulu on ollut menestystarina. Se on tasa-arvoistanut lasten ja nuorten lähtökohtia elämälle ja tukenut kotien kasvatustyötä. Peruskoulu on myös luonut vahvaa pohjaa Suomen menestykselle. Keskusta oli aikoinaan luomassa peruskoulua ja sen sisältöjä, jotka ovat kestäneet hyvin aikaa ja luoneet oppimispohjaa suurelle joukolle suomalaisia nuoria.

 Maamme kouluissa kaikki ei ole kuitenkaan kunnossa. Oppimistulokset ovat laskeneet. Koulutus periytyy yhä vahvasti 2020-luvun Suomessa. Erot koulujen välillä kasvavat ja entistä suurempi osa lapsista ja nuorista voi huonosti. Jotta kaikki voivat opiskella ja oppia, on kouluihin palautettava työrauha.

 Suomalainen peruskoulu on pelastettava. Koulutuksen kokonaisrahoitus on nostettava muita pohjoismaita vastaavalle tasolle yli hallituskausien jatkuvalla ohjelmalla. Suomella ei ole varaa olla panostamatta koulutukseen.

On myös uskallettava arvioida rohkeasti, missä peruskoulu on onnistunut ja missä on menty pieleen. Tämän pohjalta on tehtävä korjauksia. Parhaita asiantuntijoita ovat kouluarjessa työskentelevät ammattilaiset. Oikea-aikainen ja riittävä tuki voi ratkaista suunnan loppuelämälle.

Kodin ja koulun yhteistyötä on yhä kehitettävä, se on ratkaisevan tärkeää. Lasten ja nuorten hyvinvointia pitää tukea laaja-alaisesti ja moniammatillisesti. Kasvatuksen ja opetuksen ammattilaisten osaamista tunnistaa varhaisessa vaiheessa lasten ja nuorten ongelmia pitää vahvistaa. Tasa-arvoisista koulutusmahdollisuuksista on huolehdittava koko maassa.

Yrittäjyys luo kasvua

Koronan ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksena Suomen talous on heikentynyt ja velkaantunut reippaasti. Ainoa kestävä tie ulos tästä on luoda uutta kasvua, mutta myös sopeuttaa menoja. Kasvua voimme luoda yrittämisen ja yritysten avulla. Mitä enemmän meillä on kasvua luovia yrityksiä, sitä vähemmän julkisissa menoissa on leikkauspaineita.

Yrityksille ja yrittäjille keskeinen kannuste on verotus. Yrittäjät ja yritykset edellyttävät kasvuun kannustavaa, ennustettavaa ja vakaata veropolitiikkaa. Tällöin yrittäjät ja yritykset rohkaistuvat ja uskaltavat investoida ja sijoittaa Suomeen. En ilmoittaudu yrittäjän verotuksen kiristäjien joukkoon.

Hyvinvointialueet ovat valtavia ostajia maakunnissa. Ne tekevät satojen miljoonien edestä hankintoja. Hyvinvointialueiden tulee huolehtia hankintoja tehdessään maakunnan elinvoimasta. Hankinnat on pyrittävä tekemään pienempinä kokonaisuuksina, jotta paikalliset pk -yritykset voivat osallistua niihin. Keinoja auttaa maakuntamme yrityksiä on, jos on vain tahtoa.

Ruokaketju ja huoltovarmuus on turvattava

Etelä-Saimaa 31.8.2022

Ensi talvena ja tulevina vuosina meillä on edessä huoltokriisi. Varautuminen olisi pitänyt aloittaa monella tavalla jo kauan sitten, mutta nyt on edelleen tehtävä kaikki mahdollinen. Jokainen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan mahdollisuuksien mukaan, mutta vaikuttavimmat päätökset tehdään lainsäädännöllä. Nyt puhutaan jo perustarpeiden, eli ravinnon ja lämmön turvaamisesta. 

Maatalous on vaativan yrittäjyyden muoto. Nämä yrittäjät kantavat harteillaan suurta yhteiskuntavastuuta ja ovat ottaneet merkittävän henkilökohtaisen riskin täyttääkseen sen. Maatalouden tuotantokustannukset ovat ennennäkemättömän korkeat, ja vaikka ruoan hinta on noussut, on tuotanto silti monella tilalla kannattamatonta. Pidemmällä aikavälillä tämä johtaa väistämättä siihen, että ruokaa ei voida tuottaa riittävästi kansalaisten tarpeisiin.

Ruuan tuottamiseen ei voi tulla väliaikoja, vaan sen täytyy olla jatkuvaa. Tuotannon alasajon jälkeen ei uudelleen käynnistyminen ole todennäköistä. Kasvaneet tuotantokustannukset eivät ainoastaan kaada maatalousyrityksiä, vaan ne vievät ruuan kauppojen hyllyistä ja ruokapöydistä. Ruuan tuonti ulkomailta ei ole vaihtoehto. Sen pitäisi viimeistään nyt olla nyt selvää jokaiselle. Kotimaisuus ruuan ja energian tuotannossa on se, millä tästä selvitään.  

Toivon, että tuleviin haasteisiin suhtaudutaan vakavasti. Tuhansilla euroilla kohoavat kotitalouksien energiakustannukset ja reilusti kallistuva ruuan hinta tuovat meidät uuteen tilanteeseen, jonka ratkaisemiseen myös yhteiskunnan täytyy tarjota vaihtoehtoja. Ravinnon ja lämmön saanti on turvattava. Iso osa väestöstä tulee selviämään elintason heikentymisestä, vaan osalle se voi olla liikaa. Tarvitaan neuvontaa, konkreettista apua ja todellista välittämistä. Sähkön arvonlisäveron alentaminen täytyy myös toteuttaa pikaisesti.

Yksinkertaisesti tuottajilla ei ole varaa tuottaa, eikä tavallisella kuluttajalla ole kohta enää varaa ostaa ruokaa. Kauppa tekee kuitenkin koko ajan yhä parempaa tulosta. Tämä on vääristymä, joka kuuluu korjata. Täytyy olla rohkeutta sorvata pikaisesti laki, jolla kaupan keskusliikkeiden valtaa rajoitetaan niin, että voidaan turvata kotimaisen ruuantuotannon toimintaedellytykset.

MAATALOUS SUUREN MUUTOKSEN KESKELLÄ

1.3.2019

Maatalousyrittäjien kohtaamat haasteet ovat lisääntyneet viime vuosina. Vielä kymmenen vuotta sitten viljanviljelijät pystyivät elättämään perheensä ja maidontuottajat kehittämään tilaansa. Nyt monella tilalla tilanne on toinen. 

Suurin ongelma on tuotannon kannattavuus. Kauppa ja elintarviketeollisuus määrittelevät raaka-aineiden hinnan tuottajilta kysymättä tai näiden tilannetta huomioimatta. Miten muut yritykset toimisivat tilanteessa, jossa toiminta on kannattamatonta? Onko viljelijän jatkettava omalla kustannuksellaan, jopa tappiota tuottaen? 

Tiloja on hyvin erilaisia, on sekä menestyviä ja kehittyviä että pienimuotoisesti toimivia sivutoimisia tiloja ja kaikkea siltä väliltä. Jokaisella tilalla kuitenkin työt tekee ja suunnittelee viljelijä tai viljelijät, jotka ovat myös muuta kuin viljelijöitä. He ovat isiä, äitejä, omaa paikkaansa etsiviä nuria aikuisia, omaishoitajia, lumiurakoitsijoita, yhteistyökumppaneita ja lukemattomia muita asioita näiden lisäksi. 

Jokainen viljelijä on tärkeä sellaisenaan tilanteesta riippumatta. Meidän on kyettävä tukemaan viljelijöitä maatalouden rakennemuutoksessa. Tilojen määrä tulee jatkossakin vähenemään, jos tuotantoa ei saada nopeasti kannattavaksi. On tärkeää, että lopettavien tilojen ihmiset voivat jatkaa hyvää elämää muissa töissä tai eläkkeellä. Heille on suotava mahdollisuus asua tilalla, vaikka tuotantoa siellä ei enää harjoitettaisi. 

Tuotantosuunnan muutos, viljelyn jääminen sivutoimiseksi tai tuotannon lopettaminen ovat aina viljelijälle hyvin henkilökohtaisen kriisin paikka. Tilannetta leimaavat ympäristön odotukset ja omat kokemukset osana sukupolvien ketjua. Jokaisen on kuitenkin elettävä tässä ajassa ja tehtävä ratkaisut olemassa olevien tietojen perusteella. Näihin muutostilanteisiin tarjottavaa tukea on jatkettava myös tulevalla hallituskaudella. Sen lisäksi on tehtävä kansallisesti kaikki mahdollinen suomalaisen tuotannon kannattavuuden parantamiseksi. Suomalainen maatalous on tärkeä työllistäjä ja maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäjä, mutta maatalouden säilyminen on erityisen tärkeää kaikkien suomalaisten ruokaturvan kannalta. 

PERHEPOLITIIKASTA

Pienten lasten kotihoidon ja päivähoidon vastakkainasettelu on kestoaihe perhepoliittisessa keskustelussa. Vastakkain on kaksi teoriaa. Sosialisaatioteoria korostaa yhteisön normien omaksumista kodin ulkopuolella sekä virikkeellistä ympäristöä. Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsen myönteiselle kehitykselle on ratkaisevaa turvallinen ja kiinteä suhde yhteen aikuiseen. Suurin osa perheistä tuskin miettii teorioita, vaan tekee hoitomuodon valinnan käytännön syistä ja oman perheen lähtökohdista käsin.

Perhevapaauudistuksessa kaksi keskeistä näkökulmaa tulee olla lapsen etu ja vanhemmuuden merkitys lapsen kehitykselle. Lapsen turvallinen kasvu ja tasapainoinen kehitys on tärkeää koko yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle. Vanhempien antama huolenpito luo perustan lapsen hyvinvoinnille ja sillä vaikutetaan lapsen perusturvallisuuteen ja mielenterveyteen.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa äidit ja isät eivät saa olla ainoastaan työvoimaa ja osa taloutta. He ovat ensisijaisesti kasvattajia ja vastuullisia toimijoita. Luotetaan perheisiin! Annetaan vanhempien valita, sillä vahvalla ohjauksella esimerkiksi perhevapaiden kiintiöiden käytössä ei voida huomioida yksilöllisiä tarpeita. Puhutaan mieluummin laadukkaasta arjesta kuin pidemmistä työurista. Jos jollekin työura on tärkeämpi, hyväksytään sekin.

On tärkeää mahdollistaa työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ja helpottaa perheellisten opiskelua. Yhteiskunnan ei tule tavoitella kasvatusvastuuta, vaan tukea vanhempien kasvatustehtävää. Onnelliset vanhemmat jaksavat huolehtia lapsistaan. Pikkulapsiaika ei kestä kauaa, mutta se on merkityksellinen koko perheelle. Avainasemassa on arvostus ja ymmärrys. Perheet tarvitsevat yhteiskunnan tukea ja yhteiskunta tarvitsee perheiden tukea.

Köyhyyden vähentäminen on tärkein tehtävämme

Köyhyys tuntuu poltteena vatsassa ja puristuksena rinnassa. Se aiheuttaa jatkuvaa huolta ja jopa häpeää. Köyhyys jää usein piiloon, sillä harva haluaa tuoda esille omaa vaikeaa tilannettaan. Rahan riittämättömyys on läsnä kokonaisvaltaisesti ja etenkin juhla-aikoina se vahvistaa osattomuutta.  

Suomessa on todella paljon köyhiä lapsia, nuoria, työikäisiä ja vanhuksia. Pienituloisuuden mittareita löytyy, mutta mielestäni tätä ilmiötä ei voi selkeästi mitata ja määritellä. Syitä köyhyyteen on lukuisia. Se on usein ylisukupolvista, mutta voi yllättää kenet tahansa. Hälyttävää on se, että nykyään edes työpaikka ei takaa sellaista toimeentuloa, jolla jatkuvasti nousevat elämisen kustannukset voi kattaa. 

Avustusjärjestöt, seurakunnat ja muut vapaaehtoiset tekevät mittaamattoman arvokasta työtä, jolla pelastetaan jopa ihmishenkiä. Ne muodostavat sen viimeisen turvaverkon, joka ottaa kiinni, kun julkisten palveluiden turvaverkossa on liian isoja reikiä. Hyvinvointivaltio on epäonnistunut, kun leipäjonot ovat satoja metrejä ja ihmiset joutuvat valitsemaan joko lääkkeen tai ruuan.  

Hyvä ja ihmisarvoinen elämä muodostuu monista eri asioista, joihin kaikkiin ei voida poliittisella päätöksenteolla suoraan vaikuttaa. Sillä voidaan kuitenkin vaikuttaa köyhyyden rakenteisiin. Kun valtion talous saadaan kuntoon, on enemmän varaa heikommassa asemassa olevien auttamiseen. Nyt talouden kasvaessa on syytä aloittaa välittömästi kaikkein pienituloisimpien tilanteen todellinen helpottaminen. On arvokysymys, mihin yhteisiä varojamme kohdistetaan.  

Erilaisten järjestöjen auttamistyö ja toiminta on turvattava. Ruoka- ja vaateapu sekä lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen ovat yksittäisille ihmisille ja perheille erittäin merkityksellisiä asioita. Yhteisöllisyyden vahvistuminen on tilanne, jossa kaikki voittavat. 

Yksilöinä voimme myös tehdä paljon. Voimme luoda ympäristön, jossa materialla ei ratkaista ihmisen arvoa. Voimme opettaa lapsillemme, että kaikki ovat yhtä tärkeitä, vaikka päällä ei ole merkkivaatteita tai että kotona tarjoiltu synttärikakku on ihan yhtä hieno juttu kuin juhlat sisäleikkipuistossa. Pienenkin avun tarjoaminen naapurille voi olla teko, joka keventää liian raskaaksi käynyttä taakkaa. 

Suomi on useissa vertailuissa maailman kärjessä.  Meillä on muun muassa maailman vakain valtio, turvallisin maa ja paras hallinto. Saamme olla aidosti ylpeitä, mutta ei kannata sokaistua. Ei unohdeta köyhyyttä, vaan otetaan asiaksi elämänlaadun takaaminen kaikille.

Ajatuksia turvapaikkapolitiikasta

Etelä-Saimaa 15.1.2019

Suomen geopoliittinen sijainti Euroopan ja Venäjän rajalla on syy suhtautua turvapaikkapolitiikkaamme ja sen ongelmiin erittäin vakavasti.

Mikä ongelma on? Ongelma on se, että olemme kädettömiä siinä tilanteessa, jos esimerkiksi itärajan yli pääsee maahamme kymmeniä tuhansia ihmisiä hakemaan turvapaikkaa. Olemme nopeasti samassa tilanteessa kuin vuonna 2015. Silloin poliitikot yllätettiin täysin. Onko nyt vastaavanlaiseen tilanteeseen valmistauduttu? Mielestäni ei ole.

Tärkeä kysymys on siinä, mihin raja auttamisessa vedetään, eli kuinka monta apua tarvitsevaa on mahdollista auttaa? Onko se viisi-, kymmenen- vai satatuhatta? Voiko vastaanoton nykyiset valtavat kustannukset Suomessa esimerkiksi kymmenkertaistaa? Mielestäni ei voi.

Jo pelkästään taloudelliset syyt riittävät perusteeksi siihen, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä on täysin kestämätön hakijamäärien kasvaessa. Kotoutumiseen ja kulttuurieroihin liittyvät haasteet ovat sitten jo oma lukunsa.

Keskustelu aiheesta on tehty vaikeaksi. Rasistin leiman saa helposti. Siitä ei ole kysymys. Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset ovat syntyessään yhtä arvokkaita, mutta kaikki kulttuurit eivät ole tasa-arvoisia. Meidän ei tarvitse hyväksyä naisten asemaa ja lasten oikeuksia polkevia kulttuureita, eikä meidän tarvitse toivottaa niitä tervetulleiksi omaan yhteiskuntaamme.

Meillä on oikeus vaalia arvojamme ja voimme odottaa sitä kaikilta maassamme oleskelevilta. Lainsäädäntömme on tehty noudatettavaksi. Poliisien määrän lisääminen ja valistustyö vastaanottokeskuksissa ehkäisevät varmasti negatiivisia ilmiöitä, mutta eivät ratkaise itse ongelmaa.

Kansainväliset sopimukset sitovat meitä ja Suomesta on jatkossakin voitava hakea kansainvälistä suojelua. Tämä ei kuitenkaan saa tapahtua hinnalla millä hyvänsä. Missä vaiheessa turvapaikkaperusteinen maahanmuutto muuttuu valtion kassassa positiiviseksi? Onko sitä ennen riittävästi rahaa kotouttamiseen, kielen opetukseen, muuhun koulutukseen ja asumiskuluihin? Kuinka vältetään tilanne, että uuteen yhteiskuntaan sopeutumattomien vuoksi turvallisuus heikkenee?

Väitän, että jos kansalaisten huoli ja turvapaikkapolitiikkaan liittyvät ongelmat jätetään taas huomiotta, yhteiskuntarauha voi vaarantua Suomessa. Tosiasioiden myöntäminen on ensimmäinen askel kohti ratkaisua.